Suomi vs DC

So far I´ve written about places I´ve visited and things I´ve seen. This time I gathered my thoughts and feelings about DC and compared them to Finland.

Koti-Suomessa on paljon ihania asioita. Perhe, sukulaiset ja ystävät ovat rakkaita. Helsingin keskusta näyttää kerta kerralta kauniimmalta, vaikka olen kulkenut samoja katuja lukemattomia kertoja ja tunnen kaupungin kuin omat taskuni. Saan opiskella ilmaiseksi hyvässä lukiossa ja minulla on valtavasti vaihtoehtoja jatko-opiskelupaikaksi. Käyn tanssitunneilla ja tanssinopettajani on älyttömän innostava, lahjakas ja saa minut kokeilemaan ja venyttämään rajojani tanssijana. Nautin kesäiltojen tuoksusta, mökkeilystä (muutama päivä kerrallaan) ja lumen peittämien puiden katselusta.

Näistä huolimatta minusta on aina tuntunut, etten täysin kuulu Suomeen. Ulos astuttua vastaan tulee joko vesi- tai lumisade, kasvoja pistelevä kylmä tuuli tai molemmat. Harmaat, lyhyet syyspäivät saavat huonolle tuulelle ja tekevät väsyneeksi. Ihmiset ovat usein etäisiä ja on vaikea tehdä uusia tuttavuuksia. Matkustaessani ulkomaille, kuten yleensä kesäisin Italiaan tai nyt Yhdysvaltoihin, tunnen olevani onnellisempi ja voivani paremmin sekä fyysisesti että henkisesti. Rakastan lämpöä, porottavaa aurinkoa selässä, lämpimiä tervehdyksiä vastaankulkijoilta, ulos lähtemistä ilman takkia ja inspiroivien ihmisten kanssa juttelemista läpi yön paljaan taivaan alla.

DC:ssä tuntuu, että on paljon enemmän mahdollisuuksia ja vapautta. Ei elämässä ole kyse siitä, kuka opiskelee korkeimman tutkinnon ja ansaitsee eniten rahaa. Mitä hyötyä siitä on, jos ei nauti täysillä siitä, mitä tekee? Ei sillä ole väliä, vaikka valitsisikin alan, jolla on vaikea menestyä. Joku menestyy kuitenkin, miksi se ei voisi olla minä? Nyt mietityttää, miksi minulla kesti näinkin kauan ymmärtää tämä kaikki. Olen viimeisten viikkojen aikana oppinut paljon itsestäni. Olen myös saanut paremman käsityksen erityisesti siitä, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä niin omassa elämässäni kuin koko maapallolla.

Täältä läheminen tulee olemaan todella vaikeaa. Olen rakastunut tähän kaupunkiin ja sen ihmisiin. Aika on lentänyt kuin siivillä ja ajatus Suomen arkeen palaamisesta saa haikeaksi. Tietysti odotan innolla, että pääsen taas näkemään perhettä ja ystäviä. En ole kokenut missään vaiheessa kulttuurishokkia tai kovaa koti-ikävää, vaan olen nauttinut jokaisesta päivästä täysin rinnoin. Ja aion nauttia niistä päivistä, jotka minulla on jäljellä. Kunpa voisin pysäyttää ajan, en ole valmis lähtemään takaisin.


I love many things about Finland. My family, relatives and friends are close to my heart. The center of Helsinki gets prettier every time I see it, even though I have walked the same roads for countless times before and know the city as my own pockets. I get to study for free in a great school and have so many options for my future studies and career. I take dance classes and my dance teacher is incredibly inspiring, talented and makes me push my limits as a dancer. I enjoy the smell of summer nights, going to summer cottage (only for a couple of days) and watching trees covered in snow.

In spite of all of this I still don´t feel like I fully belong in Finland. As soon as you step outside you feel either snow, water or freezing wind on your face. In the fall short, grey days make me tired and drop my mood. Many people are distant and it is hard to get to know new people. As soon as I travel abroad, like almost every summer to Italy or now to the U.S, I mostly feel happier and better in every way imaginable. I love warmth, the burning sun on my back, the warm smiles from people I´ve never met before, going outside without a jacket and chilling with inspiring people under the sky through the night.

In DC I feel like everything is possible. Life is not about who has the best grades or earns the most money. What does it matter if it doesn´t make you happy? It doesn´t matter if I chose a difficult career. Somebody will succeed, why couldn´t that be me? Right now I´m only wondering how it took me so long to realize all of that. In the past weeks I´ve learned a lot about myself. I have gained a deeper understanding of what is really important in my life and on the whole globe.

Leaving DC is going to be hard for me. I have fallen in love with this city and the people in it. The time has gone by way too fast and the thought of returning to my ordinary life in Finland doesn´t sound very tempting. On the other hand I can´t wait to see my family and friends after a long while. While I´ve been here I haven´t felt any kind of a culture shock or homesickness. I have enjoyed every day here and will continue to do so for the days I have left. I wish I could stop the time, I´m not ready to leave here.